perjantai 1. marraskuuta 2013

J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi

Kirja ilmestyi vuonna 1997.

Kirjassa esiintyy poika nimeltä Harry Potter, joka on mielestään ihan tavallinen poika, vaikka hän asuukin huoltajiensa rappusten alla olevassa kaapissa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Harry täyttää yksitoista ja saa kummallisen kirjeen, jossa hänet kutsutaan Tylypahka nimiseen taika kouluun, silloin hän saa selville, että on velhojen sukua.

 Tylypahkassa Harry oppii taikuuden alkeet ja luudalla lentämisen, mutta kaikki ei kumminkaan suju kommelluksitta, kun Harry alkaa ratkaista kiehtovaa arvoitusta. Kirjan tapahtumapaikkoja ovat Harryn koti, Tylypahka ja juna, jolla noidat ja velhot matkustavat Tylypahkaan.

 Kirja oli minun mielestäni jännittävä. Jännittävää kirjassa oli se, kun Harry ystävineen lähtee ratkaisemaan sitä arvoitusta. Suosittelisin kirjaa 10- vuotiaista ylöspäin. Kirjasta on tehty myös dvd, joka kertoo samat asiat kuin kirjakin. Kaiken kaikkiaan kirja oli hyvä. Mielestäni kirjassa ei ollut paljon tylsiä kohtia.

Leevi 7B

5 kommenttia:

  1. hyviä huomioita ja ihan täyttä asiaa,kuitenkin muistutan että "taika koulu"on yhdyssna.Ja sitten vielä se että elokuva ei välttämättä kerro samoja asioita kuin kirja,kirja yleensä kertoo enemmän yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  2. Hieno arvostelu ja olen samaa mieltä kirjan sisällöstä.

    VastaaPoista
  3. olen aivan samaa mieltä...
    t:mä

    VastaaPoista
  4. Ihan hyvä,
    kerroit tärkeimmät asiat.

    VastaaPoista
  5. Hyvin arvosteltu. Vaikka en itse lukisikkaan kirjaa
    T:Mä

    VastaaPoista