keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

J.R.R. Tolkien: Hobitti (1985)



Kirja kertoo kolmestatoista kääpiöstä, velhosta ja hobitista, jotka matkustavat Yksinäiselle vuorelle ottamaan takaisin kaupungin, jonka kääpiöt menettivät kauan sitten, kun Smaug-  lohikäärme hyökkäsi. Matkalla he joutuvat moniin ongelmiin ja taisteluihin. Hobitti, jonka nimi on Reppuli, on matkan alussa vain muiden tiellä, mutta ajan myötä hänestä tulee tärkeä osa joukkoa.

Hobitti ja velho, jonka nimi on Gandalf esiintyvät myös Taru Sormusten Herrasta- elokuvissa ja kirjassa. Hobitti on mukavuudenhaluinen ja laiska, mutta hän on myös hyvin viisas. Gandalf on vanha velho, joka osaa tehdä taikoja. Kääpiöt ovat lyhyitä ja lihavia, mutta he ovat hyviä taistelussa. Thorin on kääpöistä tärkein, koska hän on varastetun kaupungin kuninkaan poika. He tapaavat myös haltioita, jotka asuvat Rivendellissä ja peikkoja.

Kirjan tapahtumat kestävät vuoden ajan. Kirjat tapahtumat ovat luultavasti menneisyydestä, koska sähkölaitteita ei kirjassa ole vielä keksitty. Kirjassa on monta tapahtumapaikkaa kuten Synkmetsä ja Yksinäinen vuori.

Synkmetsä on metsä, jossa ei ole päivänvaloa. Siellä elää hämähäkkejä, joiden kanssa hobitti ja kääpiöt taistelevat. Yksinäinen vuori on vuori, jonka sisällä Smaug asuu aarteidensa kanssa. Kaupunki on rakennettu vuoren sisään.

Kirjan erottaa fantasiakirjallisuudeksi siitä, että kirjassa on lohikäärme, epätodellisia henkilöitä kuten Gandalf ja eläimiä, jotka osaavat puhua kuten kotkat. Kirjassa on selvästi nähtävissä hyvän ja pahan puolet.

Kirjassa asiat kerrotaan hyvin yksityiskohtaisesti ja tarkasti. Henkilöt kuvailtiin myös tarkasti. Kirjan sanavalinnat ovat mielestäni osuvia ja siinä on aika paljon kielikuvia. Mielestäni kirjassa ei ole opetusta eikä se halua viestittää mitään lukijalle.

Kirja oli mielestäni aika mielenkiintoinen ja jännittävä, koska he olivat koko ajan vaarassa ja kirjassa tapahtui paljon. En pitänyt kirjan lopusta niin paljon kuin sen alusta ja keskikohdasta, koska he eivät edes taistelleet lohikäärmettä vastaan.

Suosittelen kirjaa niille, jotka ovat kiinnostuneet fantasiakirjallisuudesta.

Hannu, 8. luokka

4 kommenttia:

  1. En ole kirjaa lukenut, mutta olen nähnyt elokuvan. Teos on varmasti hyvä, sillä niin oli elokuvakin. ELokuva ei kuitenkaan jatkunut loppuun asti, mutta kirjassa varmaan tarina jatkuu eteenpäin. Taistelu lohikäärmettä vastaan olisi voinut olla kiva, mutta aina ei saa sitä mtä haluaa. :/ Kuvailusi kirjasta oli kuitenkin hyvä ja sitä oli mukavaa lukea. Rakastan fantasiakirjoja, joten ehkä joskus luen kirjan, kun sen kuitenkin omistan. Juoni on aika kliseinen, mutta niinhän ne aina ovat. Ei se mitään jos kirja muuten on persoonallinen ja tämä todellakin on!

    VastaaPoista
  2. Teksti oli jaettu moneen kappaleeseen, joten sitä oli helppo lukea. Itse olen nähnyt vain elokuvan, mutta kuvailusi sai minut kiinnostumaan kirjasta entistä enemmän. Aion varmasti lukea kirjan, kunhan muilta kiireiltäni ehdin.

    VastaaPoista
  3. Moni on kehunut kirjaa ja leffaa. Kiva esittely oli. Voisin lukeakkin!

    VastaaPoista
  4. Olen nähnyt elokuvan. Se oli hyvä ja kirjakin kuullostaa kivalta.

    VastaaPoista