keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Viivi Hyvönen: Etsijä (1995)



Kirja kertoo tytöstä joka on shamaani, mikä ei ollut mahdollista kaikkien klaanien mielestä. Tytön nimi on Werian, joka löydettiin klaanin keskuspuun juurelta. Klaanin tärkein shamaani Horeb, joka alkaa opettamaan Werianille shamaanin taikoja.

Werianista tuli täysikäinen ja eräänä päivänä heidän klaaniinsa tuli muistin menettänyt mies. Hänen nimensä oli Ne-ced. Werian ja Ne-ced lähtivät kiertelemään muihin klaaneihin etsien kuninkaaseen liittyviä ennustuksia. Kaikki klaanit halusivat tyranniksi kutsutun Je-cedin pois vallasta, koska hän oli niin väkivaltainen ja sotaisa kuningas.

Kirjassa ei ole tarkkaa aikaa, mihin se sijoittuu. Kirjassa ollaan kaikenlaisissa maastoissa, vuoristoissa, metsissä ja aavikolla.

Kirjan laji on fantasia. Kirjassa on melkein kaikki fantasia kirjan piirteet. kirjassa on epätodellisia asioita ja taikoja.

Kirjan opetus on, että hyvä voittaa aina pahan. Hyvä voitti pahan, kun Ne-ced tappoi Je-cedin miekkataistelussa.

Kirja oli hyvä lukukokemus, koska siinä sattui ja tapahtui. Kirja oli jännittävä ja siinä oli taisteluita. Välillä oli tylsää lukea, koska siinä oli asioita mitä ei ymmärtänyt. 

Kirjan alussa oli epäselvää miksi Je-ced hallitsi valtakuntaa ja mitenkä hän pääsi valtaan.

Suosittelisin kirjaa nuorille, koska se oli jännittävä.

Ari, 8. luokka

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaa todella jännittävältä ja mukavalta kirjalta. Esittelyssäsi oli paljon hyvää tietoa :)

    VastaaPoista
  2. Kirja vaikuttaa mukavalta, mutta mikäli siellä on asioita joita ei ymmärrä se ei ole hyvä asia. Se miten Je-ced pääsi valtaan olisi mukava tietää, mutta hyvä jos edes juonesta saa kiinni. Olisin ehkä kaivannut enemmän tietoa juonesta, mutta toisaalta en halua liikaa juonipaljastuksia. Tällaista tekstiä on vaikea kirjoittaa joten esittely oli kuitnkin ihan hyvä.

    VastaaPoista