Leena Lehtolainen Kuparisydän (1995)

Rikostutkija Maria Kallio palaa pohjoiskarjalaan lapsuuskaupunkiinsa Arpikylään puoleksivuodeksi nimismiehen sijaiseksi. Tarkoituksena on viettää rentouttava kesä, mutta kaikki ei sujukkaan ihan niin helposti. Kaivostornin luota löytyy taiteilija Meritta Fjöltin ruumis ja tutkinta täytyy aloittaa. Oliko se onnettomuus vai työnsikö joku hänet alas? Tutkinta menee hankalaksi, koska epäiltyjä on paljon ja joukosta löytyy tuttuja, kuten työkaveri sekä Marian rokkiaikojen ihastus kitaristi Johnny. Tilanne menee jännittäväksi, välillä itse kukin on vaarassa ja pian löytyy toinenkin ruumis.

Kirjan päähenkilö Maria on arvostettu ja älykäs työssään. Hänellä on poikaystävä Antti, jonka kanssa hän asuu ja menee kihloihin. Rikostutkinnan aikana hänellä on aivan liian raskasta, parisuhde on mennä karille, hänen isoisänsä saa sydänkohtauksen ja on kriittisessä tilassa sairaalassa, eikä Maria jaksa ajatella järkevästi, jolloin hän joutuu vaaralliseen tilanteeseen. Kirjassa ei kerrota henkilöistä sen kummemmin, koska rikoksen ympärillä pyöritään kokoajan.

Maria saapuu Arpikylään ja ottaa rennosti. Hän käy lenkkeilemässä ja menee sohvalle löhöilemään, kunnes hänen vanhempansa saapuvat kotiin huolestuneiden näköisinä ja kertoo hänen isoisänsä Penan joutuneen sairaalaan. Pena on todella huonossa voinnissa ja koko perhe on allapäin. Antti päättä piristää Mariaa ja vie hänet kesäjuhliin. Kaikilla on tosi hauskaa, kunnes Maria menee kävelylle. Hän löytää taiteilija Meritta Fjöltin ruumiin tornin juurelta. Paikalle soitetaan tietenkin poliisit ja tutkinta aloitetaan heti aamulla. Epäillyt kootaan kuulusteluihin ja niitä onkin paljon. Marian kauhuksi epäiltyjen joukossa on hänen nuoruuden ihastuksensa Johnny, joka saa Marian sydämen lyömään yhä kiivaammin. Epäiltyjä karsitaan ja paikkoja tutkitaan. Selviää, että Meritta on pudonnut tai pudotettu tornista ja sieltä löytyy verta, sekä kynnen paloja, mutta kenen?

On sovittu, että kukaan ei saa mennä yksin torninluokse, koska siellä voi olla vaarallista, mutta Marian työkaveri Jaska menee sinne ja pian hänet löydetäänkin lammesta kuolleena. Kenelläkään ei enää ole turvallinen olo, koska tiedetään, että tappaja liikkuu Arpikylässä. Maria on surullinen työkaverin menettämisestä, sekä siitä, että Pena on mennyt taas huonompaan kuntoon. Hän menee tornin luokse kielloista huolimatta ja joutuu siepatuksi. Hän löytää myös erään ystävänsä Hissistä, missä he molemmat ovat vangittuina. Sieppaaja virittää pommin ja se alkaa tikittää, mutta miten Marian käy? Saakohan hän itsensä, sekä ystävänsä pelastettua? Saadaanko sieppaaja kiinni?

Nämä tapahtuvat kesällä ja eniten pyöritään tornin luona totta kai , koska se on rikospaikka. Lisäksi ollaan sairaalassa, Marian lapsuudenkodissa sekä työpaikalla. Tämä on dekkarikirja ja menee aivan selkeästi siihen lajityyppiin, sillä tässä on päähenkilönä Rikostutkija ja kirja on melkein kokoajan rikoksen selvittelyä, sekä liikutaan todellisissa tapahtumissa. Tässä kirjassa käytetään puhekieltä, ei niin minkään laista tiettyä murretta.

Kirja viestittää lukijalleen sitä, että  kannattaa luottaa läheisiinsä, eikä uskoa kaikkea mitä entinen ihastus tai vanhaystävä yrittää selittää eli kannattaa ajatella omilla aivoillaankin eikä tehdä muiden sanoman mukaan. Ja tietysti sopisi myös, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Mielestäni tämä oli aika hyvä lukukokemus, koska uutta asiaa ja vihjeitä tuli ihan mukavaan tahtiin, eikä kirja jäänyt junnaamaan paikoilleen. Niin kuin yleensä dekkarikirjoissa on tapana, ne koukuttavat ja tekee mieli lukea eteenpäin.  Tämä kirja herätti ajatuksia juuri siitä, että kaikkiin ei kannata luottaa vaan miettiä itse onko joku henkilö luottamuksen arvoinen. Hyviä puolia olikin aika paljon, mutta huonoja puolia on aina. Tämän kirjan huonopuoli oli se, että ensimmäiset 50 sivua olivat Marian ja Antin suhde kuvioita ja sen jälkeen alkoi vasta tapahtua. Mielestäni ekat sivut olisi voinut jättää pois, niin alussa ei olisi ollut sitä tylsistymistä.

 
Suosittelisin tätä kirjaa yläaste-ikäisille ja siitä vanhemmille, sillä nuoremmat eivät ole ehkä kiinnostuneita tällaisesta ja saattaa mennä liiankin jännittäväksi. Koska kirjassa pohditaan myös itsemurhaa, sekä anoreksiaa. Mutta suosittelen silti lukemaan tämän, jos haluaa kirjan, joka ei junnaa paikoillaan vaan tapahtuu kokoajan.

Henna, 8. luokka