tiistai 17. helmikuuta 2015

Hobitti - J. R. R. Tolkien 1937

Bilbo on viettämässä tavallista, rahallista ja vaatimatonta päiväänsä. Juuri ennen teeaikaa Bilbon ovikello soi ja sisään astuu vähitellen 13 kääpiötä, Velho Gandalf ja heidän johtajansa Thorin Tammikivi josta alkaa suuri seikkailu.  Hobitti kertoo Hobitti Bilbo Reppulista joka lähtee yllättäen seurueensa kanssa hurjalle seikkailulle etsimään aarretta, jonka joskus Thorin isoisä oli saanut mutta Smaug lohikäärme oli heiltä varastanut ja ajanut heidät pois. Bilbo alussa epäröi matkalle lähtöä ja miksi hänet oli juuri valittu mutta lopulta suostuu ystävällisesti lähtemään matkaan. 

Kirjan päähenkilö on Bilbo Reppuli mutta tärkeitä henkilöitä ovat myös Gandalf ja Thor Tammikivi ja muut kääpiöt. Kirjassa esiintyy myös paljon muita hahamoja kuten peikot joidenka vangiksi ryhmä joutuu, hiidet, Klonkku ja lohikäärme Smaug joka vartio aarretta. Bilbo on hobitti joka on fiktiivinen hahmo joka on puolet ihmisen koosta, sillä on suipot korvat ja isot jalat. Reppuli kehittyy kirjan aikana rauhallisesta rohkeaksi ja seikkailun himoiseksi sankariksi.

Kirja sijoittuu fantasia maailmaan jonka J. R. R. Tolkien on keksinyt nimeltä Ardan. Ardanin kuuluisin tapahtuma paikka on Keski-maa johon Hobittikin sijoittuu. Miljöö on tyypillinen paikka fantasia tarinoille, siellä ei ole sähköä eikä moderneja keksintöjä. Tapahtuma paikat vaihtuvat usein kirjan aikana. Kirjan ympäristö on kuvailtu kirjassa kauniisti ja tarkasti. Hobitissa eniten viehättää sen sisältävä historia ja kuinka kaikille on omat syynsä ja juurensa. Hobitti kirjan ympäristö on vuorista ja laaksoista, eikä kaikkialla ole asutusta paitsi kylissä. 

Kirja on selvästi fantasiakirja ja se tulee selville jo ensimmäisillä sivuilla. Kirjassa melkein mikään ei ole todellista ja henkilöt ovat fantasia olentoja, jotka osa ovat keksitty kirjaa varten ja osa ovat olleet jo vanhoissa taruissa satoja vuosia. Kirjassa kaikki on hyvin kuvailtua ja lukija saa maailmasta selkeän kuvan. Kirjan kieli on helppolukuista ja teksti etenee sopivaa vauhtia.

Kirja lukukokemuksena oli loistava ja innosti itseäni lukemaan myös lisää J. R. R. Tolkienin kirjoja. Hobitti oli kauniisti kirjoitettu ja erittäin koukuttava kirja. Parhaiten mieleeni jäi kuinka normaali päivä saattoi muuttua joksikin niin suureksi kohtalon armosta.Hobitti on sankarimainen tarina rakkauden vuoksi uhrautumisesta ja uskosta. Kirjasta oli vaikea löytää kohtaa josta en olisi pitänyt, koska se oli mielestäni melkein täydellinen.


Suosittelen kirjaa kaikille jotka ovat kiinnostuneet fantasiakirjallisuudesta ja varsinkin niille jotka eivät ole jaksaneet lukea J R. R. Tolkienien muita pidempiä teoksia. Kirja sopii kaiken ikäisille mutta tarkemman ja syvemmän käsityksen kirjasta saa ollessaan hieman vanhempi. 

Kristiina 8A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti