tiistai 17. helmikuuta 2015

Salla Simukka, Valkea kuin lumi, 2013

Valkea kuin lumi on trilogian toinen osa. Kirja kertoo Lumikki Anderssonista, joka matkustaa kuumaan Prahaan ollakseen yksin ja miettiäkseen asioita. Siellä hän tapaa tuntemattoman ja salailevan nuoren naisen nimeltään Zelenka, joka väittää olevansa Lumikin sisar. Lumikki lähtee tutkimaan asiaa, onko Zelenka todella hänen sisarensa. Hän saa tietää Zelenkan valkeasta perheestä, jolla on yhteinen suuri salaisuus. Lumikki joutuu suureen vaaraan niin kuin muutkin valkean perheen lahkolaiset.

Kirjan nimi tulee Lumikki ja seitsemän kääpiötä sadusta. Sadussa Lumikin iho on valkea kuin lumi. Sadussa Lumikin lapsuus oli ankara hänen vanhempansa kuolivat ja äitipuoli halusi tappaa Lumikin. Kirjassa Lumikin lapsuus on myös ankara, sillä hän oli koulukiusattu. Hän joutuu myös usein hengenvaarallisiin tilanteisiin.

Lumikki on nuori nainen, joka ei ole kovinkaan läheinen perheensä kanssa. Lapsena häntä on koulukiusattu ja sen takia Lumikki viihtyy paremmin yksin kuin muiden kanssa eikä päästä ihmisiä helposti lähelle itseään. Lumikki on hyvin rohkea ja itsenäinen. Lumikkiin on hyvin helppo samaistua.

Zelenka on taas hyvin salaperäinen ja arvioltaan pari vuotta vanhempi kuin Lumikki . Hänen hiuksensa ovat ruskeat ja silmänsä harmaat, joista hohtavat pelko ja epävarmuus. 

Kirja edustaa dekkarikirjallisuutta. Sen tunnistaa dekkariksi, sillä kirjassa tehdään ja selvitetään rikoksia ja kirjassa tapahtuu murhia. Asioita kuvaillaan mielenkiintoisesti ja jännittävästi.
Tapahtumat tuntuvat uskottavilta. Kirja voisi ihan hyvin perustua tosi tapahtumiin.

Kirja käsittelee Lumikkia ja mitä hän on joutunut kokemaan. Pelkoa, mitä Lumikki on joutunut kestämään melkein koko ikänsä, kaukaista  suhdetta perhettänsä kohtaan ja epäonnistunutta rakkaussuhdetta, joka vaivaa Lumikkia paljon. Kirja haluaa osoittaa millaiseksi ihminen voi muuttua kaiken kokemansa jälkeen.

Mielestäni kirja oli mahtava lukukokemus, sillä kirja saa lukijansa mukaan eläytymään, jännittymään, miettimään ja viihtymään. Kirjasta minua jäi mietityttämään, että oliko Lumikilla todella isosisko, sillä hänelle tuli välillä sellaisia muistikuvia kuin hänellä olisi ollut isosisko.

Jasmin 8A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti