maanantai 15. joulukuuta 2014

Stephen King: Musta torni, 1992

Tulevaisuuden maailmaan sijoittuva sci-fi jännäri, joka kertoo revolverimiehestä joka jo vuosien ajan on vaeltanut loputtomassa autiomaassa jahdaten mystistä mustapukuista miestä ja yrittäen löytää mustan tornin.

Kirjan päähenkilö, revolverimieheksi kutsuttu Roland, on ainut elossa oleva ikivanhaa yläkieltä puhuva mies, joka kantaa mukanaan kahta revolveria, joiden käyttäjänä hän on kaikkia muita taitavampi. Sivuhenkilöitä ovat muun muassa yksin korppinsa Zoltarin kanssa autiomaassa asuva Brown, Alice johon hän tutustui tuhoon päättyneellä vierailullaan Tullin kylässä, mustapukuinen mies, jota Roland yritti saavuttaa vuosia autiomaassa ja Jake, noin 9-10 vuotias pikkupoika joka oli joutunut yksin autiomaahan tahtomattaan ja hyvin omituisella tavalla. Roland otti Jaken matkalleen mukaan koska hän tunsi myötätuntoa poikaa kohtaan, eikä poika hidastanut hänen matkantekoaan. Päähenkilö Roland eli revolverimies on hyvin vähäsanainen, savukkeita poltteleva yksinäinen susi, joka on sopeutunut elämään aavikolla hyvin vähäisellä ruualla ja juotavalla. Hän on hyvin salaperäinen ja hänellä on ollut rankka lapsuus, josta hän kertoo kirjan aikana monesti. Jake ja Roland ovat keskenään hyvin samankaltaisia persoonia, hyvin vähäsanaisia ja sinnikkäitä. Kirjan henkilöt ovat hyvin samankaltaisia mitä oikeat ihmiset olisivat villin lännen aikoina olleet, kun ruoka ja vesi olivat vähissä ja liikuttiin hevosilla tai niiden vetämillä vaunuilla. Kirjassa ihmisten kuvailu on enimmäkseen heidän ulkonäkönsä, toimintansa tai historiansa kuvailemista.

Revolverimies Roland muuttuu kirjan kuluessa yksinäisestä ja hiljaisesta kivikasvosta ystävällisemmäksi ja puheliaammaksi esim. Jakea kohtaan. Rolandin huonoja puolia ovat, että hän on välillä töykeä, koska hän ei tunne monia tunteita kuten pelkoa tai ikävää samalla tavalla kuin muut ihmiset. Kirjan henkilöistä eniten pidin revolverimiehestä.

Kirja alkaa siitä, kun revolverimies yrittää saavuttaa loittonevaa mustapukuista miestä aavikolla. Tarina kehittyy sitä mukaa, kun revolverimies tapaa uusia ihmisiä, joilta saa tietoa mustapukuisen miehen liikkeistä. Hän jopa päätyy tappamaan kokonaisen kylällisen ihmisiä, mutta hänen matkansa jatkuu siitä huolimatta. Hän ja Jake joutuvat myös kulkemaan läpi pimeiden ja vaarallisten vuoren sisäisten tunnelien saavuttaakseen mustapukuisen miehen.

Kirjan tapahtuma aika on hyvin hämärä, sillä kirja perustuu tulevaisuuteen, jossa pilvenpiirtäjät, autot, lentokoneet ja muut koneet ovat historiaa, mutta ihmiset elävät aavikolla, liikkuvat hevosilla tai hevosvaunuilla ja ruuasta ja juotavasta on pulaa. Tapahtumapaikka on käsittääkseni Amerikka ihmisten nimien perusteella. Maa on kuitenkin aikojen saatossa muuttunut jättimäiseksi aavikoksi, jossa harva ihminen selviäisi hengissä, ellei missään olisi kyliä, joista saa suojan, ruokaa ja juotavaa.

Kirja on sekoitus science fictionia, jännitystä ja kauhua. Kirjan kieli on hyvin värikästä erikoisine sanavalintoineen ja vertauskuvineen. Kirjassa on pyritty kuvailemaan esimerkiksi ihmisten tekoja, tunteita ja ulkonäköä mahdollisimman monipuolisesti. Kirjan tapahtumat ovat osittain uskottavia mutta suurin osa kirjasta on silti enimmäkseen mielikuvituksellista.

Kirja oli kokonaisuudessaan melko erikoinen lukukokemus. Siitä jäivät parhaiten mieleen pää- ja sivuhenkilöt sekä taistelut. Kirjassa pidin eniten kohdista, jossa paljastui erilaisia käänteitä esimerkiksi revolverimiehen menneisyydestä, koska ne kuljettivat hyvin tarinaa eteenpäin. Vähiten kirjassa pidin juuri kielen monimuotoisuudesta, joka teki lukemisesta erittäin pitkäveteistä. Suosittelen kirjaa kaikille jotka pitävät monimutkaisista juonista, science fictionista tai jännityksestä, koska näitä kirja sisältää runsaasti.

Eetu 9B

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti