tiistai 16. joulukuuta 2014

Suzanne Collins: Nälkäpeli (2008)

Nälkäpeli sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, joka on lähes kokonaan tuhoutunut sodan ja luonnonkatastrofien myötä. Ainut valtio on Panem, Pohjois-Amerikan raunioille perustettu maa. Panem on jaettu 13 vyöhykkeeseen sekä pääkaupunki Capitoliin. Vyöhykkeet suorastaan kylpivät rauhan tyynessä virrassa ja nauttivat täysin siemauksin luksuksesta. Päinvastoin esimerkiksi vyöhykkeellä 12 jokainen leivänmuru oli ansaittava raatamalla itsensä henkihieveriin. Asukkaat olivat katkeria ja nousivat yhtenä joukkona  hallitsijoita vastaan. Kapinan takia tuhannet asukkaat saivat surmansa, ja voittaakseen Capitol joutui hävittämään vyöhykkeen 13 maan tasalle.
Muistuttaakseen asukkaita kapinan lopputuloksesta, perustettiin Nälkäpeli. Todellisuuden karmaisevassa valossa Nälkäpeli on tosi tv- ohjelma, se on viihdettä, jota katsotaan päivittäin televisiosta. Oppilaat pääsevät jopa koulusta etuajassa, jotta ehtisivät näkemään Nälkäpelin tapahtumat.  Vuosittain jokaiselta vyöhykkeeltä arvotaan kaksi tribuuttia, yksi mies ja yksi nainen, jotka joutuvat Nälkäpeliin. Viimeinen hengissä selvinnyt voittaa. Nälkäpeli on taistelu elämästä ja kuolemasta.

16-vuotias Katniss Everdeen uhrautuu peliin vapaaehtoiseksi pelastaakseen rakkaan pikkusiskonsa kuolemalta, arvan langetessa sisarensa kohdalle. Samalta vyöhykkeeltä arvottu salaperäinen poikatribuutti Peeta Mellark on poika, joka kirjan edetessä auttaa Katnissia hädän hetkellä. Peeta on korviaan myöten rakastunut Katnissiin, mutta onko heistä kumpikaan valmis avioitumaan kaiken kokemansa jälkeen? Kohtalo saattaa Katnissin matkaan myös vyöhykkeen 11 tribuutin, avuttoman oloisen tytön, Ruen. Tytöt liittoutuvat. Katniss, joka omaa hyvät metsästystaidot, hankkii ruokaa laittomasti metsästämällä ja Rue keräämällä marjoja metsästä. He ovat suunnitelleet räjäyttävänsä ”jengin” ruokavaraston, jottei se enää olisi niin ylivoimainen. Tyttöjen teiden erkaantuessa, alkaa tapahtumien virta, johon sisältyy mielestäni sekä kirjan koskettavimmat että parhaat palat.

Riittävätkö Katnissin taidot selviytymään hengissä ankarista olosuhteista? Piileskeleekö kuolema puiden takana?  Kuinka eloonjäämistaistelu etenee päivästä päivään epätietoisuuden vallassa siitä, kuka kuolee seuraavaksi?  Entä kuka selviytyy voittajaksi, vai voiko voittajia olla useampia? Se paljastuu lukiessasi Nälkäpelin.

Kirjan teksti kerrotaan Katnissin silmin, mikä tekee siitä hieman köyhää luettavaa. Moni asia jää pimeyden uumeniin, minkä takia kirja sisältää hieman aukkokohtia. Kuvailu on kirjassa niin monipuolista, että pystyin sieluni silmin samaistumaan päähenkilöön Katnissiin. Kirja herätti minussa suuria tunteita, jotka menivät vuoristorataa kirjan lopun lähestyessä.  Kirja on syvällisesti koskettava, mukaansa tempaava ja paras lukemani kirja ikinä. Nälkäpelissä oli todella voimakas tunnelma alusta viimeiseen lauseeseen saakka ja preesens-kerronta vain lujitti tätä tuntemusta. Suosittelen kirjaa kaikille yli 12-vuotiaille lukijoille, koska mielestäni nuoremmat eivät pysty täysin ymmärtämään kirjan juonenkulkua. Lisäksi jotkut tapahtumat kirjassa saattaisivat olla liian raakoja nuorempien sulateltavaksi. Jos minun pitäisi arvioida lukemani kirja asteikolla neljästä kymmeneen, se sijoittuisi ehdottomasti yhdeksän tienoille.

Johanna H. 9B


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti