perjantai 12. joulukuuta 2014

Veronica Roth- Outolintu (2014)





Yksi valinta voi muuttaa sinut. Beatrice ”Tris” Priot kuuluu yhteen viidestä osastosta, hän kuuluu vaatimattomiin niihin jotka ajattelevat aina toisia ennen kuin itseään eivätkä he tee mitään itsekästä. Beatrice ja hänen veljensä täyttävät molemmat 16 vuotta ja heillä on vastassaan taipumustesti jossa selvitetään mihin osastoon he sopisivat. Rehti, Sopuisa, Terävä, Vaatimaton vai uskalias. Beatrice tietää että hänen pitäisi valita Vaatimaton, koska hänen perheensä on siellä mutta se ei vain tuntunut hänestä oikealta, hän ei voinut olla rehti hän valehteli liian helposti, Terävä ei edes ollut vaihtoehto se osasto oli piinannut vaatimattomia jo kauan, eikä hänestä tuntunut että hän kuuluisi sopuisaankaan, jokin veti häntä puoleensa uskaliaan osastossa. Vaatisi vaatimattomuutta valita Vaatimaton mutta vaatisi myös todellista rohkeutta valita Uskalias. Mitä ikinä tapahtuisikaan taipumustestissä hän pystyisi itse päättämään mihin osastoon päätyy loppuiäkseen. 


”Juo tämä”                                                                                                                                              ”Mitä se on?” Kurkkuani kuristaa. Nielaisen ankarasti. ”Mitä minulle tapahtuu?” ”En voi kertoa. Sinun täytyy vain luottaa minuun.”Puhallan ilmat keuhkoistani ja heitän kipon sisällön suuhuni. Silmäni sulkeutuva.(Ote kirjan sivulta 13. Tämä kohtaus on juuri ennen kun Beatricen taipumustesti alkaa)



Kun Beatrice viimein pääsee taipumus testiinsä, kaikki ei mene niin kuin pitäisi. Testissä ei selviä mihin osastoon hän on suuntautunut ja se on vaarallista heitä joiden tulokset ovat, niin epäselvät kutsutaan Divergenteiksi. Beatricelle jäi kolme osastoa johon hän oli suuntautunut Vattimaton, Uskalias ja Terävä. Hän tietää, ettei Terävä tule kysymyksenkään joten hänen on valittava valitseeko hän Uskaliaan vai Vaatimattoman seuraavan päivän seremoniassa.
”Haluatko että me hyppäämme tuosta reunalta?” kysyy terävätyttö. Hän on kymmenisen senttiä pitempi kuin minä, ja hänellä on maantienvärinen tukka ja suuret huulet. Hänen suunsa on auki. En tiedä miksi tämä on hänestä niin järkyttävää.                                                                                                                                                       
”Kyllä”, Max sanoo. hän näyttää huvittuneelta. ”Onko tuolla alhaalla vettä tai jotain?” ”Kuka tietää?” Max kohottaa kulmiaan.                                                                                                                             (Ote kirjan sivulta 45)

Beatrice on ensimmäinen, joka hyppää ja saa päättää uuden nimensä ”Tris”. Hän tapaa Neljän joka on yksi hänen ohjaajistaan. Tris saa uusia ystäviä mutta kaikki eivät kestä kauan. Kaikki kokelaat jotka pyrkivät Uskaliaaseen aloittavat kolmiosaisen karsinnan otteluilla. Joka päivä he treenaavat erilaisia taistelu tekniikoita kuten aseen käyttöä, veitsen heittoa, potkuja ja lyöntejä. Tris saa viha miehiä mutta on niin kuin heitä ei olisikaan. Ohjaaja Neljä on ollut Trisin mielessä jo jonkun aikaa ihan kuin Neljä aliarvioisi hänet ja vain yrittäisi saada Trisin paremmalle mielelle kertomalla että hänellä menee hyvin.                                                               

Tris saa selville että Terävä on julkaissut kamalia artikkeleita vaatimattomista ja että hänen pitäisi mennä puhumaan siitä veljelleen joka oli myös vaihtanut osastoa terävään. Tris pääsee jatkoon karsinnoista ja osa kokelaista karsiutuu pois ja ne jotka karsiutuvat joutuvat osattomiin niihin jotka ovat kaupungin köyhimpiä ja he saavat työt joita kukaan ei halua. Tris ei halunnut joutua osattomiin joten hän joutui tekemään parhaansa seuraavassa koettelussa.

Toinen osio on mentaalinen siinä pitää kohdata omat pahimmat pelkonsa. Tris saa selville paljon Neljästä kun hän saa mennä mukaan Neljän pelkosimulaattoriin jaa saa tietää miksi häntä kutsutaan Neljäksi. Kokemuksen jälkeen Tris saa selville Neljän oikean nimen, ”Tobias”. Tris saa pikku hiljaa selville, ettei kaikki ole kunnossa ja sen että Terävä saattaa suunnitella sodan vaatimatonta vastaan.
Tris on pärjännyt hyvin pelkosimulaattorissa ehkä vähän liiankin hyvin johtuuko se siitä että hän on divergentti. Hänen pitäisi esittää heikkoa, jottei hän paljastuisi mutta miksi? Miksi hän ei saa kertoa että hän on divergentti? Ehkä siksi että hän osaa jotain mitä tavalliset ihmiset eivät osaa, hän osaa hallita simulaatiota ja ehkä hän osaa jotain muutakin. Loppu simulaatiot tulevat ja Tris pääsee hyvälle sijalle ja osa karsiutuu taas pois. Enää on jäljellä viimeinen koetus ja hänestä on tullut Uskalias.

 Kaikki on mennyt hyvin. Tobias ja Tris alkoivat seurustella mutta kukaan ei saa tietää tai he luulevat että hän pääsi jatkoon vaan sen takia että seurusteli Tobiaksen kanssa.

Viimeinen koetus on niin kuin simulaatio mutta kaikki valvoja ja Uskaliaan johtaja tarkastelevat sitä mitä tapahtuu simulaatiossa. Trisin simulaatio on menestys mutta joku on mennyt pahasti pieleen ja seuraavana päivänä kaikki käyttäytyvät ihan oudosti…

Kirjassa ollaan monessa eripaikoissa mutta suurin osa tapahtuu Uskaliaan päämajassa ja montussa joka on osa Uskaliian päämajaa. Kaikki alkaa Beatricen koulusta. Välillä kirjassa käydään esimerkiksi hylätyssä tivolissa, Terävän päämaja ja Vaatimattomien osa kaupunkia. Ympäristöä kirjassa on kuvattu todella tarkasti ja pienempiäkin yksityiskohtia on lisätty

Kirjan teemana on vähän tulevaisuuden kaltainen maailma missä ei haluta enää sotaa joten ihmiset ollaan jaettu luonteensa mukaan osastoihin ja tietyt osastot suorittavat tietyt tehtävät kuten Uskaliaat huolehtivat turvallisuudesta.

Pidin kirjasta todella paljon siinä oli tietynlainen jännitys ja ikinä ei oikein tiennyt mitä tulee tapahtumaan. Kirja sopii kaikille jotka tykkäsivät esimerkiksi kirjasta nälkäpeli. Se on jokseenkin samantapainen mutta kumminkin todella erilainen.           

Jenni 9A    


 

1 kommentti:

  1. Kirja kuulostaa mielenkiintoiselta. Keskityit ehkä vähän liikaa kirjan tapahtumiin, mutta muuten tämä on hyvä arvostelu ja voisin lukea kirjan.

    VastaaPoista