tiistai 16. joulukuuta 2014

Suzanne Collins: NÄLKÄPELI – Matkijanärhi (2010)

Katniss Everdeen on selvinnyt jo kahdesta Nälkäpeli-kilpailusta ja nyt hänestä halutaan tehdä kapinallisten symboli Matkijanärhenä sodassa Capitolia vastaan.

   Kirjan päähenkilö Katniss on lujatahtoinen, mutta toisaalta hieman arka ja hiljainen nuori nainen, jolta ei itseluottamusta puutu. Gale Hawthrone on Katnissin paras ystävä. He ovat tunteneet jo kauan ja hän on Katnissin perheen läheinen ystävä. Peeta Mellark on joutunut toisen Nälkäpelinsä jälkeen Capitolin vangiksi ja kidutettavaksi. Haymitch Abernathy voitti Nälkäpelin ennen Katnissia ja nyt hän kuuluu Vyöhykkeen 12 johtajistoon. Presidentti Snow on Capitolin kiistaton johtaja ja presidentti. Presidentti Coin taas on kapinallisten johtaja. Kirjan henkilöt ovat pääasiallisesti vain hyviä tai pahoja, mutta poikkeuksiakin löytyy. Pidin eniten Katnissista, koska muista henkilöistä ei kerrottu yhtä paljon eivätkä he silti olleet yhtä mielenkiintoisia.

   Kirja alkaa siitä, kun Katniss on katsomassa Vyöhykkeen 12, jotka tuhoutuivat Capitolin pommittaessa sen varoittavana esimerkkinä muille Vyöhykkeille. Palattuaan Vyöhykkeelle 13 Katnissille ehdotetaan roolia olla kapinallisten symbolina Matkijanärhenä. Hän miettii muutaman päivän, mutta suostuu kuin suostuukin pienestä epävarmuudesta huolimatta. Hänelle suunnitellaan henkilökohtainen taisteluhaarniska ja jousipyssy. Hän lähtee Vyöhykkeelle 8 tuomaan toivoa siellä oleville haavoittuneille ihmisille, mutta alue joutuukin Capitolin pommituksen alaiseksi ja alkaa Katnissin ensimmäinen taisto Matkijanärhenä. Kirjan lopussa Capitol saadaan tuhottua ja presidentti Coin on nousemassa valtaan, mutta Katniss tekeekin jotain mitä kukaan ei ole osannut odottaa.

   Kirja sijoittuu tulevaisuuteen, jossa lähes koko Pohjois-Amerikka on tuhoutunut luonnonkatastrofien takia ja loput jäljelle jääneet ovat tuhoutuneet ruoasta käydyssä sodassa. Ympäristö kuvataan kirjassa osittain tarpeeksi tarkasti, jotta mielikuvitukselle riittää ruokaa.

   Kirja on genreltään seikkailu-kirja ja se on kirjoitettu kirjakielellä. Kirjalla halutaan luultavasti luoda lukijoilleen seikkailunhalun tunne. Kirjassa toimitaan oikein vastustamalla Capitolin valtaa. Sen keskeisin ongelma on presidentti Snow ja hänen valtakuntansa, Capitol.

   Kirja on mielenkiintoinen lukukokemus, jos sen lukemiseen vain riittää aikaa. Kirjasta jäi parhaiten mieleeni sen loppu, jossa Katniss yrittää tehdä itsemurhaa. Pidin kirjan lukemisesta niissä kohdissa, joissa tarina eteni eikä muisteltu menneitä.

   Suosittelen kirjaa niille, jotka ovat lukeneet jo kaksi aikaisempaa osaa, jotta tarinan kulku olisi selkeämpi.

Ville S. 9B

1 kommentti: