torstai 4. lokakuuta 2012

Leena Lehtolainen: Tuulen puolella (1998)


Leena Lehtolaisen romaani kertoo Maria Kalliosta, joka on töissä Espoon poliisissa väkivaltajaoksessa. Hän nousi ennen äitiyslomaansa väkivaltajaoksen päälliköksi, ja nyt lapsensa Iidan synnyttyä hän palaa täyttämään tätä tehtävää. Kirja kertoo oivaltavalla ja mukaansa tempaavalla tavalla Marian arjesta ja omalaatuisista työtehtävistä.

Juoni pienessä pähkinän kuoressa menee suurin piirtein näin: Maria rupeaa selvittämään kuolemantapausta, joka tapahtui Rödskärin saarella. Juha Merivaaraa kuolee petollisilla kallioilla, joilla tasan vuosi sitten kuoli Harri Immonen. Onko murhilla jokin yhteys toisiinsa vai ovatko molemmat onnettomuuksia? Maria selvittää tätä tutkiessaan koko suvun alibit, yhdyssiteet ja rikosrekisterit. Kun murha ei tunnu mitenkään selviävän, ei Marian iltoja helpota yhtään ainakaan se, että hänen työkaverinsa tekee itsemurhan. Mikä on näiden yhteen liittyneiden murhien salaisuus?

Kirjan päähenkilönä seikkailee aina niin reipas Maria Kallio. Kallio työskentelee Espoon väkivaltajaoksen päällikkönä, eikä tie sinne ole ollut helppo. Miespuoliset työkaverit heittelevät huulta Kalliosta koska hänhän on ”femakko”. Kalliolla on mies Antti, ja heillä on yksi lapsi Iida. Kallion työtovereista hänelle rakkain on Koivu. Koivu on Kalliolle kuin pikkuveli, ja he ovat taittaneet matkaansa yhdessä jo kauemman aikaa, jo ennen Espooseen tuloa. Väkivaltajaoksen muutkin henkilöt selvittävät näitä murhia yhdessä.
Kirja on tyyliltään oivallinen dekkari. Seikkailua ja jännitystä löytyy vähintäänkin tarpeeksi. Kirja on kirjoitettu puhekiellä. Kirjasta löytyy ainutlaatuinen sanoma. Se, että ei saa ikinä antaa vihan viedä mennessään ja jos niin käy, yleensä joku kärsii.

Kirja on todella mukava ja todellakin mukaansa tempaava. Se kuvailee toden tuntuisesti erilaisia työtehtäviä ja Kallion tunteita. Lukukokemus oli todella huikaiseva, välillä jopa huvittavan sävyn saava kirja on todella hyvä. Pidin kirjasta paljon, eikä huonoja puolia ollut. Itse suosittelen kirjaa niille, jotka haluavat jännittävän ja seikkailullisen lukukokemuksen. Myös muut Maria Kallio romaanit ovat ovia kohteita. Kirja sopii yläkoululaisista ylöspäin. 

Taru, 9. luokka