sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Anders Jacobsson: Lasse ja tunari isä (2004)

Kirja kertoo Lasse-nimisestä 10 vuotiaasta pojasta, jonka elämä on yhtä vilinää. Lasse on itsevarma persoona, joka tietää mitä tekee. Lasse on myös ”likkojen hurmaaja”. Lassen äiti menee vahingossa lupaamaan Lassen isän siskolle(Renate), että hänen perheensä voi tulla viikoksi kylään Lassen luokse. Lassen isä joutuu paniikkiin, koska hänen siskonsa on kaikessa täydellinen, joten Lassen isä ryhtyy laittamaan kaikkea ”täydelliseksi” ja sanoo Lasselle, että hänenkin pitäisi ruveta laittamaan paikkoja kuntoon. Tulee päivä jolloin Renaten perhe saapuu Lassen luo. Renatella on kaksi lasta, joista nuorempaan Lasse ystävystyy.

Kirjan tyyli laji on huumori. Kirjassa asioita kuvaillaan hauskoiksi ja todenmukaisiksi. Asiat ovat todenmukaisia, koska ne voisivat tapahtua oikeassa elämässä.

Kirja oli mielestäni humoristinen ja selkeä. Lukukokemus oli mielestäni erittäin hyvä, kannattaa lukea. Kirja herätti hauskuudentunteita, koska siellä oli hyviä kohtia runsaasti.

Suosittelen kirjaa 8-15 vuotiaille, koska se sopii aika lailla kaiken ikäisille. Kirjan jutut ovat semmoisia, että melkein kaikkia naurattaa. Kannattaa lukea olet tämän jälkeen parempi kertomaan vitsejä.

Tomi, 7B

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti