maanantai 28. lokakuuta 2013

Pappilan ponitytöt ja rappiotilan salaisuus

Pappilan ponitytöt kirjan on kirjoittanut Merja Jalo. Kirja on ilmestynyt vuonna 1995. Se kertoo hevosista. Kirjan päähenkilöitä ovat Inka ja Assi. He ovat sisaruksia ja asuvat Pappilassa, koska heidän isänsä on kirkkoherra.  Tytöt ovat 12-vuotiaita ja hevosrakkaita. He haluaisivat omat ponit ja heillä on vain yksi satula jota he vuorittelevat ja välillä ratsastavat yhdessä. Päähenkilöistä ei Kerrottu juuri mitään. Heitä ei kuvailtu yhtään kirjassa ja mielestäni kirja oli todella tylsä.

Pappilaan tulee uusi ratsastuskoulu. Paikka jossa talli on oli ennen vanha kaatopaikka. Tytöt innostuvat, kun kuulevat uudesta ratsastuskoulusta. He menevät salaa tutkimaan tallia, mutta järkyttyvät nähdessään sen. He yrittävät kurkistella metsästä missä hevoset ovat mutta he eivät näe niitä missään. Pian he kuulevat hevosten hirnuntaa. He huomaavat että hevoset ovat karanneet he päättävät ottaa ne kiinni. Kun he ovat saaneet ne kiinni. Hevosten omistaja tulee ja he saavat tilaisuuden kysyä pääsisivätkö he ratsastus tunnille. Omistaja pyytä joka ratsastus tunnista 100 markkaa ja molemmilta se maksaisi yhteensä 200 markkaa. Eikä heillä ollut rahaa siihen, mutta joku oli varastanut kauppiaan puolukat. Metsä oli täynnä puolukoita. He päättivät kerätä puolukoita niin paljon kuin jaksaisivat ja myydä ne. Ensimmäinen ratsastustunti oli jo lauantaina ja oli torstai ja ratsastuskoulu oli kuin kaatopaikka. Miksi omistaja ei siivonnut vanhoja romuja pois ja miksi omistaja ei hoitanut tai ruokkinut hevosia?

Kirja edustaa hevoskirjaa . Se on kirjoitettu kirjakielellä. Mielestäni kirjassa oli aika paljon liioiteltu. Kirjasta ei voinut ymmärtää kaikkia kohtia ellei tiennyt  hevosista paljoa. Antaisin 1-5 tähdestä yhden, koska kirja ei tempaissut ollenkaan mukaansa ja kirjassa ei juuri tapahtunut paljon mitään. Kirjan aiheena oli eläinrääkkäys ja ennen omistajalla oli ollut koira kenneli eikä hän ollut ruokkinut tai hoitanut koiria lainkaan.  Kirja sopii 9-12 vuotiaille ja kaikille jotka pitävät hevosista.

 Tatja 8B

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti